Vieläkö vuonna 2026 joku viitsii alkaa vakavissaan tekemään mitään blogia? Eihän ketään kiinnosta mikään ja tekstin omatoiminen lukeminen on niin vanhanaikaista. Jos huomio pääsee herpaantumaan puolentoista sekunnin kriittisessä aikaikkunassa, viuhuu jo swaippaussormi tavoittelemaan seuraavaa hetken huumaa. Sosiaalisen median alustoja tulee ja menee, joku on hetken aikaa suosittu ja ennen pierua se onkin jo boomereitten juttu.
Mitä täällä tapahtuu...
Olen ihan samanlainen. Ei minuakaan enää kiinnosta, joten väliäkö sillä jos alan kirjoittaa blogia vuonna 2026. Mitä sitten, jos verbaalinen lahjakkuuteni lipsahtaakin kaikkien ulottuville. Entä sitten, kun joku ei siitä pidä tai ei ole samaa mieltä minun kanssani. Kirjoitus tulee, kirjoitus menee. Maailma muuttuu ja minäkin muutun ja sinä, arvoisa lukija. Ja hyvä niin.
Teksti lienee kaikesta huolimatta edelleen sanoman painavin muoto. Kirjoitettua sanaa ei niin herkästi pyyhitä pois, eikä sen pureskelun aloittanut oikein voi muuta kuin jatkaa pureskelua, niellä, tai sylkeä se pois. Jotain makua jää kumminkin.
...ja miksi?
Kai minä sitten kirjoitan arvostuksesta kirjoitettua sanaa kohtaan. Asettaudun kuitenkin vastahankaan minkään tavoitteellisuuden kanssa. Kirjoitan ihan mistä sattuu ja julkaisen ihan mitä sattuu. Yhtenä yönä se oli essee siitä, mitä tekoäly voi saada aikaan silloin kun sitä ei kukaan vahdi. Toisena hetkenä se on voiteluohje hiihtäjälle, joka ei viitsi itse katsoa säätiedotusta. Tai muistiinpano siitä, miten sain kaksi palomuuria juttelemaan keskenään loukkaantumatta. Kolmantena voi tulla biisintynkä taikka runo.
Yhteinen tekijä lienee luovuus ja kiinnostus sitä kohtaan, mitä pinnan alla piilee. Mitä blogi vuonna 2026 vaatii ylleen ja alleen. Miten auton valoautomatiikka muuttui yhtäkkiä täysin adaptiiviseksi, kun vielä eilen se osasi vain vaihtaa lyhyiden ja pitkien välillä. Miten voi olla, että yhteiskunta on globaalisti vielä näinkin hyvässä jamassa. Miten ihminen voikin niin mahdottoman tyhmä.
Musiikkiakin
Musiikki on asettunut luovuuteni ekstrovertiksi puoleksi. Teksti on introverttiä, se vaatii oman paikan ja tilan. Musiikki on viestinnän ekstrovertti muoto. Se ottaa mukaansa ja vie mennessään. Silloin olen elossa, kun voin aistia musiikkiesityksen aiheuttamia reaktioita ja tunnelmia. Tanssia ja iloa, nautintoa ja huumaa, surua ja kyyneliä, kuumaa ja kylmää. En ole koskaan löytänyt mitään tiettyä tyylisuuntaa, paitsi omani, jota en osaa lokeroida mihinkään. Puran musiikkia paloihin tunnustellen sen eri osia, ja joskus päädyn ottamaan vaikutteita palasista, ja tuomaan niitä sellaisissa yhteyksissä esiin missä en itse niitä lainkaan osannut odottaa. Musiikki on mysteeri, jonka purkaminen ja uudelleen kokoon parsiminen ei koskaan tuota samanlaista lopputulosta. Siksi se kiehtoo. Se ei kysele lupia eikä aikatauluja, aikoja eikä varoja. Mikä on hyvä, koska aikataulujen sietokykyni on suurinpiirtein sama kuin pankkitilini saldo: pahasti pakkasella.
Kotini on linnani
Olen paljon talossa, enimmäkseen sen sisäpuolella. Kuin sellainen metsämökissä piileskelevä hullu, jonka puhe on lähinnä murahtelua ja yninää, mutta jonka sanat haluavat tulla kirjoitetuksi. Toisinaan kirjoitettu sana, oma tai toisen, alkaa poltella halustaan päästä ulos, ja silloin se voi saada tuekseen nuotin. Mutta hälyä ja humua en kaipaa. Rauhaa ja ykseyttä minä arvostan.
Kun maailmani on kutistunut neljän seinän sisään ja musiikilliset ongelmani ovat muodostumassa aivan mahdottomiksi, luovuuden introvertimmät muodot ovat saaneet mahdollisuuden juurtua ja kasvaa. Luovuus on laajentanut rihmastoaan hitaasti mutta varmasti, ja siitä rihmastosta on alkanut muodostua pieni konehuone. Verstas, studio, näkymä ulos... paikka jossa saa ajatella ääneen ilman ääntäkään, ilman että on pakko tehdä jotain tai ehtiä jonnekin, tai pitää meteliä jos siltä tuntuu.
Mitä tästä pitäisi tulkita
Epäsäännöllisyyttä. Teknisiä yksityiskohtia, joita kukaan ei kysynyt. Jotain kaunista tai hauskaa. Kolikkojen kääntöpuolia. Tasapainottelua.
Terve siis tuloa alustalle, matkalle ei-mihinkään. Ota vaikka kuppi kahvia äläkä turhia hermoile.